Týr takes place on Sun, 20 Dec 2026 at Ääniwalli in Helsinki, Finland. Prices are shown on the Ticketmaster listing.
About this event
Týr Twilight Force / Ignea / Vanaheim Ääniwalli, Helsinki 20.12.2026 K18 TÝR saapuu Helsingin Ääniwalliin 20. joulukuuta! Färsaarelainen folk- ja viikinkimetallin suurnimi TÝR saapuu osana mittavaa Valhalla Calling Europe Tour 2026 -kiertuetta Helsingin Ääniwalliin 20. joulukuuta 2026. Illan täydentävät ruotsalaiset power metal -suosikit Twilight Force ja Dragonland sekä hollantilainen folk metal -nousija Vanaheim.
Read full descriptionShow less
Yli kahden vuosikymmenen ajan TÝR on ollut yksi modernin melodisen folk metalin tunnistettavimmista nimistä. Yhtye julkaisee tänä vuonna uransa kymmenennen studioalbumin, omalla nimellään kulkevan TÝR-levyn, joka avaa uuden luvun bändin pitkällä uralla. Euroopan-kiertue seuraa albumin julkaisua, ja yleisö pääsee kuulemaan uutta materiaalia ensimmäistä kertaa livenä legendaaristen fanisuosikkien rinnalla. Menestyksekkään Paganfest 2025 -kiertueen jälkeen yhtye vetäytyi kotisaarilleen Färsaarille työstämään uutta musiikkia. Tulevalla kiertueella nämä tuoreet kappaleet heräävät eloon yhdessä niiden eeppisten hymneiden kanssa, jotka ovat tehneet TÝRistä kansainvälisesti arvostetun nimen metallikentällä. Mukana kiertueella nähdään kolme vahvaa yhtyettä modernin power-, fantasia- ja folk metalin kärjestä. Ruotsalainen Twilight Force tunnetaan näyttävästä sinfonisesta power metallistaan, suurista melodioista ja fantasiahenkisestä maailmastaan. Myös ruotsalainen Dragonland on pitkän linjan suosikki, jonka tavaramerkkeihin kuuluvat tarttuvat kertosäkeet, melodiset koskettimet ja eeppiset tarinat. Illan avaa hollantilainen Vanaheim, joka on noussut nopeasti folk metal -yleisön tietoisuuteen yhdistämällä raskaat riffit, tunnelmalliset sävellykset ja kansanmusiikkivaikutteet.
Keep going
All Helsinki events →Similar events
View all →







Details
- When
- Sun, 20 Dec 2026 (GMT+2)
- Where
- Ääniwalli
- Address
- Pälkäneentie 13
- Price
- See listing
- Genre
- Music/Metal/Metal
Questions
- When is Týr?
- Sun, 20 Dec 2026. The start time has not been published by the source.
- How much are tickets for Týr?
- Prices are not published in the listing data; they are shown on Ticketmaster.
- Where is Týr?
- Ääniwalli, Pälkäneentie 13, Helsinki, Finland.
- Where can I buy tickets for Týr?
- Tickets are sold on Ticketmaster. This page links straight to that listing; no tickets are sold here.
